lauantai 4. tammikuuta 2014

Naiskuoro TriAngeli


Pyhän Johanneksen kirkossa Männistössä oli 11.12.2013 sydäntä koskettavan kaunis esitys naiskuoro TriAngelilta. Jouluinen teema oli koskeltavissa myös lauluissa. Kirkossa kuultiin mm. Varpunen jouluaamuna sekä Maa on niin kaunis. Kuoron laulussa oli kuultavissa 2-3 ääninen laulu, joka sointui sujuvasti yhteen. 
Kuoronjohtajana toimii Anne Räsänen. 

 Lopuksi vielä muutama tunnelmakuva sekä kuoronryhmäkuva. 



Kiitokset kuorolle ihanasta esityksestänne!

Ahmon koululla tapahtuu osa4

Pelismannien harjoituksissa rento tunnelma oli läsnä. Kurssille voi ilmottautua kuka tahansa itsensä aikuiseksi tunteva. Soittimena voi olla niin haitari, viulu, harmoni, basso kuin pyykkilauta tai lusikatkin. Iloisen musiikin tekemiseen tarvitaan myös iloisia laulajia.



Kaunis musiikki soi jo ennen tunnin alkamista. Ajoissa saapuneet muusikot soittelivat kukin vuorollaan tai yhdessä kappaleita joita ei voinut olla tunnistamatta. Iloinen tunnelma oli alkanut. Kurssilla harjoiteltiin yhdessä kappaleita, joihin jokainen osallistui omalla soittimellaan tai laulaen. 




Ahmon koululla tapahtuu osa3


Jos olet kiinnostunut liikkumisesta Ahmon koululla on mahdollisuus päästä harrastamaan liikunnan eri lajeja, tarjolla löytyy esimerkiksi jumppaa, varjonyrkkeilyä kuntosalicircuit, äijäkuntosalia tai vaikkapa kahvakuulaa jota kävin kuvailemassa ja tutustumassa tunnin sisältöön.



Kurssi alkoi mukavasti lämmitellen yhdessä parin kanssa vaihdellen eri liikkeitä ohjaajan avustuksellla. Kahvakuulaharjoittelua kutsutaan koko kansan painonnostoksi, koska näissä lajeissaon monia yhteisiä liikkeitä. Kuulailu itsessään tai yhdistettynä muuhun harjoitteluun on tehokasta liikuntaa, joten lyhyempikin treeniaika riittää antamaan hyötyjä. Kahvakuulalla harjoittelu sopii niin naisille kuin miehillekkin.



Loppua kohdin treeni koveni ja hiki virtasi. Kahvakuulailun aloittamiseen ei vaadita jo valmiiksi hyvää kuntoa tai liikkuvuutta. Mukaan tarvitset vain rennot vaatteet, oman kahvakuulan, juomapullon ja tietysti iloista mieltä.






perjantai 3. tammikuuta 2014

Ahmon koululla tapahtuu osa2

Lastennäytelmäkerhon kurssilla oli joulujuhlanäytelmän harjoitukset alkamassa. Ensimmäisenä kokoonnuttiin yhdessä rinkiin ja tehtiin nimenhuuto.



Tämän Jälkeen roolihahmojen tavarat voitiin jakaa oikeille henkilöille. Joulupukki sai partansa sekä tontut että lapset omat rekvisiittansa.

Näytelmä alkaa tonttujen leikkiessä pihalla piirileikkejä. 

Yksi tontuista keksii leikin, jossa he ampuvat ritsalla lumipalloja joulukuuseen.

Muiden tonttujen jo lopettaessa leikin, hidas tonttu vasta tajuaa leikin ja hänkin koittaa yrittää joulukuuseen osumista. Mutta hidas tonttu osuukin vahingossa Joulupukkia päähän.

Tontut vievät höperöityneen Joulupukin lepämään. Mutta heillä on ongelma. Kuka jakaisi nyt lahjat lapsille kun joulupukki ei ole kunnossa? 

Tontut päättävät lähteä itse jakamaan lahjat joulupukin sijasta.

Lapset kuitenkin huomaavat että heidän lahjansa ovat sekoittuneet keskenään.

Lapset päättävät soittaa Korvatunturille ja huomattaa asiasta. 

Tontut ovat pahoillaan tilanteesta ja päättävät että heidän on pakko saada Joulupukki kuntoon että tilanne saadaan selvitettyä. 

Tontut kysyvät Joulumuorilta apua. Muori kertoo että Joulupukki paranee vain sillä millä vaiva tulikin. Tontut ryhtyvätkin tuumasta toimeen ja kokeilevat jokainen vuorollaan saada Joulupukin kuntoon kumauttamalla päähän erilaisilla esineillä.




Lopulta Joulumuori kumauttaa Joulupukkia omalla kaulimellaan ja näin ollen  tämä paranee yhdestä iskusta.


Tonttujen mentyä nukkumaan, hidas tonttu tajuaa vasta tilanteen ja koittaa hänkin parantaa Joulupukin, vaikka tilanne oli jo ratkaistu aiemmin Joulumuorin toimesta.

Voi ei! Joulupukki höperöityi taas!

Sen pituinen se.

Ahmon koululla tapahtuu


Joulukuun alkuviikoilla kävin tutustumassa Siilinjärvellä sijaitsevan Ahmon koulun kurssitarjontaan.
Siilinjärven-Maaningan kansalaisopisto tarjoaa siellä runsaan määrän erilaisia tutustumisen arvoisia kursseja.

Kielet ovat yksi näistä. Tarjolla on mm. venäjää, espanjaa, viittomakieltä, englantia, saksaa, karjalan kieltä...


Viittomankielen alkeiskurssilla opeteltiiin arkipäivän perussanastoa ja ilmaisua. Viestiä opeteltiin välittämään käsimuotojen, käsien, vartalon, suun liikkeiden sekä ilmeiden avulla. 

 


Espanjan kursseja löytyy niin aloittajille kuin myös viisi vuotta opiskelleille. Espanjan alkeiskurssilla aiheet sopivat niin matkailijalle kuin Espanjaan muuttavallekkin. Jatkokurssit ovat aiheiltaan käytännönläheisempiä. Aihepiirit laajenevat kurssi kurssilta.



Englantia Ahmon koululla on tarjolla erilaisissa muodoissa. Jatko- sekä kertauskursseja on muutaman vuoden opiskelleille tai sitäkin enemmän. Mahdollisuus on myös harjoittaa kangertelevaa kielitaitoansa ihan oman kurssin voimin.Yksi keskeinen tavoite kaikilla on omien opiskelutaitojen kehittäminen, oman oppimistyylin ja vahvuuksien löytäminen.


Jos kiinnostuit osallistumaan kielten kursseista (tai minkä muun tahansa blogissa nähdyn kurssin tarjonnasta), pääset tutustumaan kurssitarjontaan tästä linkistä: https://www.opistopalvelut.fi/siilinjarvi/index.asp 


Tanssien joulujuhlaa kohti

Päivärinteen koululla tanssiharjoitukset joulujuhlanäytöstä varten olivat niin pienemmillä kuin isommillakin tanssijoilla täydessä vauhdissa. Ensimmäisenä harjoittelivat vanhemmat tytöt.




Erilaisten lämmittelyjen jälkeen oli hyvä ryhtyä harjoittelemaan juhlanäytelmän tanssia. Tänä vuonna juhlassa oli teemana ystävänpäiväkirja. Tyttöjen tanssinumero oli nimeltään kapellimestari.






... Ja lopuksi vielä yksi tärkeä osa tanssitreeneistä eli venyttelyä ja hieromista. Näin lihakset eivät tule seuraavana päivänä kipeiksi vauhdikkaasta tanssiharjoituksesta.


 Lopuksi liikuntasali vielä pimennettiin ja taustalle laitettiin rauhallista musiikkia.
  


Seuraavaksi saliin astelivat pienet tanssijan alut. Tunti aloitettiin erilaisilla leikeillä.





Leikkien jälkeen joulujuhlanäytöksen tanssiharjoitukset pystyivät alkamaan. Pienet jaksoivat innokkaina mukana, vaikka välillä mukana pysyminen saattoikin osottautua hankalaksi. 

 






Ahkeran harjoittelun jälkeen kokoonnuttiin vielä yhteiseen piiriin leikkimään. Ja sen jälkeen oltiinkin jo valmiina lähtemään kotiin. ÄN YYY TEE......


...NYT!