lauantai 9. marraskuuta 2013

Lasitekniikat



Lasitekniikat sopivat niin aloittelijoille kuin aiemminkin harrastaneille. Mahdollisuuksia ovat mm, tiffany-, lyijylasi- ja lasimosaiikkityöt. Aloittelija tekee ensimmäikseksi tasotyön. Pidemmälle ehitineet voivat tehdä jo suurempia töitä, kuten lampunvarjostimen. Kurssilla on myös mahdollista tehdä pieniä lasinsulatuskokeiluja.


Lasin leikkaamista.

Hiomista.

Tinaamista / kolvaamista.


Kaikki tekevät omat työvaiheensa rauhassa, joten kurssilla oli nähtävissä monenmoista hyvin erinäköistä työtä. Tinaamista, suunnittelua, lasien asettelua..

Tässä on hieno esimerkki suuremmasta työstä.

Sekä pidemmälle kerenneiden töitä.


Tertun lasityö työvaiheessa. 

 Tertun tarina omasta työstään oli kaunis. Työn keskipisteenä oleva sydän on hänen poismenneensä ystävän Varpun vuosia sitten antama sydän. Se särkyi mutta Terttu ei raskinut heittää sitä pois. Hän sai idean käyttää sydäntä omassa lasityössään ja tehdä tämän Varpun muistolle.

Tertun työ valmiimmassa vaiheessa.

Tertulla oli jäänyt edellisistä töistä sopivasti erilaisia lasinpalasia joita hän hyödyntää tässä työssään. Hän kertoi huomanneensa että kaikilla on omat värinsä mistä saattaa jo huomata kenen työstä on kyse, nämä ovat Tertun värit. Terttu on harrastanut lasitöitä jo suurinpiirtein kymmenen vuotta, sen aikana hän on tehnyt paljon erilaisia lasitöitä. Värit ja pikku tarkkatyöskentely on aina kiinnostanut. Ennen lasitekniikoiden harrastamista Terttu teki mm. tilkkutöitä. Abstraktiset-työt ovat enemmän hänen mieleensä kuin esittävät työt. Terttu vihtyy hyvin porukassa missä työskentelee. Hän ei tee lasitöitä kotonaan vaan tulee aina Siilinjärven kansalaisopiston kurssille.    

Helvin työ

Helvi on tekemässä tuikkulyhtyä. Valmistumassa on kirkonpääty. Työhön tulossa vielä seinät ja katto. Helvi kertoo että on tehnyt lasitöitä jo niin paljon ettei ikkunoihin enää tarvitse koristeita, joten hän päätyi siis tekemään kirkonmallisen tuikkulyhdyn.
 


 Kukkakoriste valmistumassa. "oma aikansa menee tehdessä."
 

Sulatusuuni.

Lopuksi vielä esimerkkejä sulatuksen tarpeellisuudesta!


                           
 Muotoon sulatettu sydän.

Riikinkukko ennen sulatusta.


Riikinkukko sulatuksen jälkeen.


 Lumihiutale ennen sulatusta.

Lumihiutale sulatuksen jälkeen.


Auto ennen sulatusta.

 Ja sama auto sulatuksen jälkeen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti