sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Päiväpiirtäjät


Kävin tutustumassa päiväpiirtäjien ryhmään useampaan kertaan. Keskiviikko-päivisin kokoontuva ryhmä saa ohjausta kuvataiteen eri tekniikoista. Kurssilla tutustutaan maalaamiseen, piirtämiseen ja grafiikkaan sekä värioppiin ja sommitteluun. Tunnit alkavat rauhallisen taustamusiikin soidessa taustalla. Kaikki voivat keskittyä rauhassa omiin töihinsä ja kysyä neuvoja tarvittaessa.






Ensimmäinen tehtävä oli saada tehtyä maalaus harmaan erisävyillä. Pohjana he käyttivät viimekerralla tekemiään kangaspohjia. Käytettävinä oli myös mustaksi maalattuja puupohjia, joihin maalattiin haluamansa näköinen teos.


Teoksia syntyi hyvin erinäköisiä vaikka käytettävissä olivat vain harmaan erisävyt. 


Mustalle pohjalle maalatut teokset.

 Valmiita teoksia.



Toisella kerralla käydessäni aiemmat työt oli jo saatu valmiiksi. Päiväpiirtäjät aloittivat tälläkertaa piirtämällä omaa kuvaansa peilien avulla. Kasvot yritettiin luoda paperille ensin hahmottaen, jonka jälkeen se voitiiin toteuttaa haluamallan tyylillään.  







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti